Puheenjohtajan palsta
![]() |
Hyvä Jyty Keski-Karjala ry:n jäsen!
Yhdistyksemme kevätkokous pidettiin perjantaina 30.3.2012 Riihivalkealla Kiteellä. Paikalla oli vain kymmenkunta aktiivista yhdistyksemme jäsentä. Itsekään en päässyt paikalle, koska samalle päivälle tuli yllättäen kummitätini hautajaiset. Viime aikoina on elämän rajallisuus koskettanut läheltä monta kertaa, sillä vain pari viikkoa tädin hautajaisten jälkeen isäni kuoli yllättäen. Koska emme yhtään tiedä, onko aikaa paljon vai vähän, tulee entistä tärkeämmäksi se, miten sen jäljellä olevan ajan käytämme, miten elämme ja kohtelemme toisia, ennen kaikkea läheisimpiämme.
Kevätkokouksen tärkeimpinä asioina toimintakertomus ja jonkin verran plussan puolelle jäänyt tilinpäätös hyväksyttiin.
Talven ja kevään aikana Kesälahden ja Kiteen valtuutetut ovat neuvotelleet kuntiemme yhdistämisestä ja 26.4.2012 molempien kuntien valtuustot tekivät päätöksen kuntaliitoksesta 1.1.2013 alkaen. Henkilöstön osalta muutoksia on odotettavissa ja siitä johtuen moni on pohtinut, millä tavalla kuntaliitos vaikuttaa työtehtäviin ja ehkä myös työn tekemisen paikka voi joillain muuttua. Epävarmuus tulevaisuudesta voi olla hyvinkin stressaavaa, toisaalta muutos voi olla myös uusi mahdollisuus. Kannattaa suhtautua asiaan avoimin mielin ja kartoituksessa pyrkiä tuomaan omat toiveensa ja osaamisensa mahdollisimman hyvin esiin. Ja toiveitaan kannattaa pohtia jo etukäteen. Uskon, että positiivisella asenteella päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.
Oikein hyvää kesää ja iloista mieltä Sinulle!
Pidetään yhteyttä!
terveisin Mirja T
| Puheenvuoro 1/2011 (48 kB) | |
| Puheenvuoro 2/2011 (100 kB) | |
| Pj_puhvuoro3_2011.pdf (96 kB) |
